Perhepsykoterapeutti Ilona Kontinen                                                           

Olen sosiaalialan ja perhepsykoterapian ammattilainen. Minulla on 15 vuoden työkokemus ihmissuhdetyöstä.  Työskentelen perhediakonina ja  osa-aikaisena perheneuvojana. 

Valmistuin perhepsykoterapeutiksi vuonna 2011. Tammikuussa 2012 Valvira myönsi minulle psykoterapeutin  nimikesuojatun ammattinimikkeen.  Olen virallisesti merkittynä Kelan kuntoutuksen palveluntuottajarekisteriin. Voit saada lääkärin antaman lähetteen, joka oikeuttaa sinut saamaan Kela-korvausta palvelustani. 

Terapiatyöni ei ole tiukasti minkään viitekehyksen alainen. Sukupuun tarkastelu, Parisuhteiden palikat ja Vanhemmuuden palikat kuuluvat perustyökalupakkiini. Sovellan perheterapian asiakkaille sopivia mutta asiakkaille yllättäviäkin menetelmiä, joiden kautta mm. itsetuntemus ja toisen itsestäänselvyytenä pitäminen joutuvat tarkasteluun. 

Omaa erikoisalaani ovat pikkulapsiperheen vaiheet, vanhemmuuden ja parisuhteen muutostilanteet, murrosikäisen vanhemmuus ja parisuhteen erouhat.  

Ammattitaitoani ylläpidän säännöllisellä työnohjauksella, konsultaatiolla, seuraamalla alan julkaisuja, opiskelemalla sosiaalitieteitä ja sosiaalipsykologiaa sekä riittävällä vapaa-ajalla.  

Koulutus valmistumisvuoden mukaan:
1997  diakonian ja nuorisotyön virkatutkinto
2008  Psykoterapian perusteet -koulutus
2011  Kolmivuotinen erityistason perhepsykoterapiakoulutus
2012  Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeus (Valvira) 

täydennyskoulutuksena koko ajan sosiaalitieteiden yliopisto-opintoja

Y-tunnus 2150467-0 

 

Copyright ©2019 Psykoterapiailona.fi, Kaikki oikeudet pidätetään